Liitosten Arkki esittelee puuliitoksia Liitosten arkki 2.5. - 31.10. Ullakolla

Liitosten Arkki

Näyttely on avoinna kesäkaudella 2.5.-31.10.
Sisäänpääsymaksut
Aikuiset 8€
Opiskelijat, eläkeläiset 5€

Näyttelyn esineistö ja kuvitus ovat kattava katselmus puusepän liitoksista kalusteissa sekä puurakentamisessa. Perinteisiä, kestäviksi koettuja liitostapoja, jotka ovat edelleen käytössä. Kaunis ja kestävä puuliitos on sekä rakenteellisesti, että visuaalisesti keskeinen osa puusepän työtä. Sen merkitystä ei kehitys ole poistanut.

Koska usko perinteisiin menetelmiin on kuitenkin horjunut ja muitakin vaihtoehtoja on tarjolla, on Pro Puu -yhdistys halunnut koota vakuuttavaan kokoelmaansa materiaalia asian korjaamiseksi. Näyttelyn kokoamisessa ja rakentamisessa on pyritty elämykselliseen, mutta informatiiviseen kokonaisuuteen, jota myös vanhan rakennuksen ullakkotilan tunnelma tukee. Näyttelytyöt ikään kuin versoavat tilan omista rakenteista.

Erilaisten puurakenteiden kokoaminen on kautta historian varioinut erilaisia liitoksia, jotka ovat käyttökelpoisia tänäkin päivänä. Egyptissä tehtiin laadukkaita puuliitoksia jo 4000 vuotta sitten. Liitosten kulttuurilliset ominaispiirteet ovat ajan saatossa kehittyneet mm. elintapojen, saatavien materiaalien, työkalujen ja sääolosuhteiden ehdoilla. Liitoksista on tullut myös tärkeä esteettinen tekijä.

Vaikka liitokset ovat usein rakenteisiin piilotettuja, halutaan joissakin kohdin osoittaa ammattitaitoa esiin tuoduilla koristeliitoksilla. Japanilaiset omaksuivat laajalti liitosoppia ja kulttuurillisia vaikutteita Kiinasta. He ovat kehittäneet niistä itselleen tunnusomaisia ja käyttökelpoisia ratkaisuja. Samoin voidaan kuvitella länsimaisten puuseppien ottavan oppia ja vaikutteita rikkaasta liitosmaailmasta yli kulttuurirajojen.

Innovaatioille on myös tilaa, nyt kun moderni teknologia on käytettävissä ratkaisemaan esim. arkkitehtuurin rakenteellisia ongelmia. Liitosten arkki -näyttelyn vuosittain karttuva kokoelma on kattava esitys erilaisista puuliitoksista rohkaisuksi nykyaikaiselle länsimaiselle rakennesuunnittelulle. Näyttely pyrkii esittelemään museaalisten perinneliitosten lisäksi myös rinnalle tulleet innovaatiot käyttökelpoisina ja käytössä olevina rakenteina.

Esillä on mm. perinteisiä puuseppien liitoksia, hirsisalvoksia, Timberframe-liitoksia, japanilaisia liitoksia, rakennetutkielmia, Hundegger-liitoksia, kattorakenteita, liitoksia taiteessa sekä 6m pitkä puinen silta.

Näyttelyn liitoksia ovat tehneet:
The University of Traditional Japanese Architecture,
Lahden käsi – ja taideteollisuusoppilaitos,
Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitos,
Teknillinen korkeakoulu / Arkkitehtuuri-osasto,
Heinola-instituutti,
Oy Timber Heart Ltd,
Design Element Ay,
Hienopuuseppä Markku Kopra,
Hienopuuseppä Hannu Toivonen,
Arkkitehti Pauli Lindström

Liitokset taiteessa:
Professori Mauno Hartman

Hirsisalvokset ja kuvat:
Hirsirakentaja Matti Komi

Puusilta:
Puuseppä Sascha Unger ja Puuseppä Päivi Salenius

Näyttelyä rakentumista ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Valtion Muotoilutoimikunta ja Finnforest Oy.

 

 

09.04.2019

Liitosten Arkki

Näyttely on avoinna kesäkaudella 2.5.-31.10. Näyttelyn esineistö ja kuvitus ovat kattava katselmus puusepän liitoksista kalusteissa sekä puurakentamisessa.