Pro Puu –yhdistys ja Lahden kaupunki perustivat Lahteen Kariniemeen ja Pikkuvesijärven puistoon kattavan ja yhtenäisen puulajipolun, jonka varrella on merkitty tällä hetkellä 45 puulajia. Iäkäs, runsas ja monipuolinen puusto muodostaa opastetun, helposti lähestyttävän ja kattavan kokoelman – Lahti Arboretumin.
Pikku – Vesijärven englantilaistyylinen maisemapuisto on rakennettu Lahden kartanon maille 1950-luvulla. Puiston puulajisto on runsas ja alueesta on kehittynyt kaupungin merkittävin viheralue. Puiston alueella järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, siellä sijaitsee entinen Karirannan kesäteatteri ja pohjoismaiden suurimmat vesiurut.
Kariniemen lehtomäki on suurelta osin ulkoilu- ja virkistysmetsää. Alueella on laaja polkuverkosto, jota pitkin voi kulkea ilman että ympäröivä luonto kuluu. Kariniemen mäen pohjoisrinne ja osa etelärinteestä ovat suojeltuja kaupungin viranomaisten tekemällä päätöksellä. Suojelun tavoitteena on huolehtia vallitsevasta luonnosta ja ylläpitää sitä hoitotoimenpitein. Alueella kasvaa muuallakin harvinaisia lajeja.
Kulje reittiä puistossa ja löydä luonnonkauneutta aivan Lahden keskustan tuntumasta!
Tästä linkistä voit ladata Arboretum-kartan
Here You can download Arboretum Map
Here You can download Arboretum Karte
Here You can download Le Plan L’Arboretum