Japanilainen puusepän taito, tinkimätön ammatillinen etiikka ja perinnetietouden syvyys ovat mahdollistaneet poikkeuksellisen rikkaan liitoskulttuurin. Puusepän taito ja arkkitehtuuri ovat kehittyneet 1500 vuoden aikana vahvasti kulttuurisidonnaisina.
Mestarit ovat koonneet tiedon ja kokemuksen ja välittäneet sen oppipojilleen. Opiskelu ammattiin alkaa perinteen alkeista ja kestää eliniän. Hyväksi temppelipuusepäksi valmentautuminen vaatii vähintään 15 vuoden opiskelun pitkinä työviikkoina.
Oppi ja taito karttuvat kokemuksen kautta, vahvistuu kertaamisella ja tulevat osaksi ajattelutapaa. Valmistuneet rakennukset olivat ainoa julkinen esittely kootulle ammattitaidolle ja sen salaisuuksille.
Edelleen joukko kunnianhimoisia ja päättäväisiä oppipoikia valmentautuu tähän perinteiseen ammattiin vaikka nykyaikaiset koneelliset työstömetodit ovat käytössä. Japanilaisten liitoksiin kohdistamat esteettiset vaatimukset voivat poiketa eurooppalaisesta: liitokset voivat olla hyvin monimutkaisia, mutta ulospäin halutaan näyttää koottu liitos mahdollisimman niukkana. Tyypillinen piirre liitoksille on myös usein toistuva kiilarakenne, joka sekä lukitsee liitoksen, että mahdollistaa sen purkamisen ja uudelleen kokoamisen.
Pirunnyrkki on useasta palasta koostuva japanilainen kolmiulotteinen palapeli, jonka ratkaiseminen vaatii kärsivällisyyttä. Sitä on myös käytetty oppipoikien suunnittelutehtävänä ja puuntyöstön kypsyyskokeena.
